Digitieto uudistui!

Otavamedian sivustojen käyttötietoja julkaiseva Digitieto-sivusto on uudistunut. Sivustolla julkaistaan kävijämäärä-, istunto- ja sivukatselulukujen lisäksi runsaasti uutta dataa. Myös sivuston etusivu on saanut uuden, päivitetyn ulkoasun.

Digitieto-sivustolle on tuotu täysin uutena osiona Vainu-kiinnostuskohderyhmätietoja. Olemme tunnistaneet verkkokävijöitämme kiinnostavia erilaisia aihealueita ja paketoineet ne omiksi Vainu-koreiksi. Vainu perustuu suomalaisen Frosmon teknologiaan, jossa verkkokäyttäytymisen perusteella kerättyjä evästeitä hyödynnetään mainonnan kohdentamisessa. Sivustolla olevassa listauksessa on suosituimpia kiinnostuksen aiheita sekä Vainu-korien käyttäjämäärät, jotka ovat käyneet kyseisissä kiinnostusaiheissa vähintään kahdesti viikon aikana.

Sivustouudistuksen myötä olemme myös lisänneet datan määrää. Annamme aiheesta kiinnostuneille enemmän tietoa sivustojemme käytöstä – mukaan on helppo ilmoittautua jättämällä yhteystietonsa sivustolla olevan lomakkeen kautta.

Vahvistamme Digitieto-sivulla verkolle luontaista avoimuutta ja panostamme kävijätiedoista viestimiseen. Sivustomme ja niiden kävijäseurantatiedot kertovat meistä suomalaisista: kuten milloin etsimme autoja, mihin aikaan luemme juttuja tai milloin vietämme muuten vain aikaa digipalveluiden parissa. Sivustolla näytettävä data on peräisin Google Analyticsistä ja Frosmosta.

digitieto_etusivu