Otavamedia osallistuu Itämeren pelastamiseen

Otavamedia on mukana Moomin Charactersin ja John Nurmisen Säätiön #MEIDÄNMERI-hyväntekeväisyyskampanjassa, jonka tavoitteena on lisätä tietoutta Itämeren tilasta sekä kerätä varoja John Nurmisen Säätiön työhön meren ja sen perinnön pelastamiseksi. Kansainvälisessä kampanjassa on mukana kumppaneita kaikilta yhteiskunnan aloilta.

Otavamedia ja sen brändit Anna, Koululainen, Maalla ja Seura ovat mukana lähinnä sisällöllisin keinoin ja tuottavat juttukokonaisuuksia aiheesta. Päätavoitteena on herätellä lukijakuntaa tärkeään aiheeseen ja mukaan Itämeren suojeluun, aina lapsista senioireihin.

Osana hyväntekeväisyyskampanjaa Otavamedia on toteuttanut 2020 Itämeren suojelu -teemaisen seinäkalenterin, joka jaettiin Annan, Kotilieden ja Seuran välissä. Kalenteri ilmestyi joulukuussa, ja sen jakelu oli yhteensä noin 250 000 kpl.  Lisäksi Annan ja Seuran yhden numeron irtonumeromyynnistä lahjoitetaan kampanjalle 10 senttiä/myyty numero.

Vastuullisuus on ollut Otava-konsernin ja Otavamedian tekemisissä läsnä alusta saakka, ja on hienoa päästä osallistumaan Itämeren pelastustalkoisiin. Lukijamme ovat huolissaan vesistöjemme tilasta, joten kampanjaan osallistuminen on myös heille tärkeää,” kertoo julkaisujohtaja Kati Kaarre.

Itämeri oli tärkeä inspiraation lähde Muumien luojalle Tove Janssonille. Vuonna 2020 tulee kuluneeksi 75 vuotta ensimmäisen Muumi-tarinan, luonnonkatastrofin keskelle sijoittuvan Muumit ja suuri tuhotulva, julkaisusta.