95-vuotias Kotiliesi kasvaa vauhdilla verkossa

Kotiliesi.fi:n kävijöistä yli kolmannes alle 34-vuotiaita

Kotiliesi on vahvistanut asemiaan myös verkossa ja tavoittaa siellä erityisesti nuoria naisia. Sivuston kävijöistä yli puolet on alle 44-vuotiaita, ja reilu kolmannes alle 34-vuotiaita. Sivulatausten määrä on kasvanut viimeisen vuoden aikana sadalla tuhannella. Verkossa luetuinta sisältöä ovat ruokaohjeet. Kotiliesi lanseerasi elokuussa ruokablogiyhteisön , jonka kärkinimenä on Vappu Pimiä. Mukana on myös Suomen suositumpiin leivontablogeihin kuuluva Suklaapossu. Jos haluat tietää enemmän ruoanlaitosta kiinnostuneista suomalaisista – joita on muuten lähes kaksi miljoonaa – olemme koonneet tästä kohderyhmästä tietoa tänne.

”Iloitsemme siitä, että tavoitamme printissä ja verkossa suomalaisnaiset nuorista aikuisista isoäiteihin ainutlaatuisella tavalla. Tavoitteemme on uudistua ja kasvaa voimakkaasti verkossa myös ensi vuoden aikana”, Hakoniemi sanoo.

Kotilieden lukijamäärä on 250 000 ja kokonaistavoittavuus 357 000. Verkossa Kotiliesti tavoittaa peräti 570 000 kävijää kuukaudessa. Olemme Kotilieden brändi-sivulle koonneet lukija- ja kävijätiedon lisäksi runsaasti muuta mainostajalle hyödyllistä tietoa Kotiliedestä.

Juhlanumeron teemana rohkea suomalainen nainen

Kotiliesi juhlii 95-vuotista taivaltaan 16.11. ilmestyneessä juhlanumerossaan, jonka teemana on rohkea suomalainen nainen. Juhlanumerossa on poikkeuksellisesti kaksi kantta: irtonumeroversiossa kanteen on kuvattu näyttelijä Krista Kosonen, joka on yksi 22-sivuisen lifestylekokonaisuuden kahdeksasta tunnetusta mallista. Tilaajaversiossa päällimmäisenä on taitelija Karoliina Hellbergin Kotiliedelle maalaama taideteos. Sen innoittajana ovat taiteilija Martta Wendelinin rakastetut Kotiliesi-kannet. ”Kotiliesi tunnetaan maalauskansistaan. Päätimme kunnioittaa Martta Wendelinin työtä tuomalla maalauskannet tähän päivään hänen hengessään. Kutsuimme tekijäksi taiteilija Karoliina Hellbergin”, Kotilieden vastaava päätoimittaja Saija Hakoniemi kertoo.

Artikkeli 95-vuotias Kotiliesi kasvaa vauhdilla verkossa julkaistiin ensimmäisen kerran Otavamedia.fi.