Anna on Suomen suurin naistenlehtibrändi

Otavamedian julkaisema Anna on Suomen suurin naistenlehtibrändi tuoreimman KMT-tutkimuksen (Kansallinen Mediatutkimus) mukaan. Anna tavoittaa printissä ja verkossa yhteensä 506 000 henkilöä.

Annan päätoimittaja Emma Koivula kertoo, että lehden rinnalla Anna.fi:n verkkopalvelua on viime vuosina kehitetty voimakkaasti; taitavien journalistien apuna on tarkka data ja analytiikka.

”Tulos on huikea – on mahtavaa nähdä, miten tähän on päästy printin ja verkon täydellisellä yhteistyöllä, ja kuinka hyvin annamainen lähestymistapa yleisöömme toimii. Anna.fin sisällöissä olemme erityisesti keskittyneet hyvinvointiin ja terveyteen sekä itsensä kehittämisen ja tuntemisen teemoihin. Ne palvelevat verkkoa käyttävää ydinjoukkoamme, joista 59 prosenttia on 18­44-vuotiaita. Myös painettu lehti itsessään lukukokemuksena tarjoaa juuri tätä: hyvinvointia rentoutumisen ja rauhoittumisen muodossa. Kiireettömät hiljaiset lukuhetket ovat ihmisille tärkeitä hälinän ja kiireen keskellä ja niistä hetkistä halutaan pitää kiinni”,Emma Koivula toteaa.

Blogeilla on Anna.fi.ssa merkittävä rooli; Annassa bloggaavat mm. Suomen suosituimpiin lifestyle-bloggaajiin kuuluvat Xenia Andersson ja Sara Parikka. Vahva bloggaajajoukko täydentyy pian Suomen suosituimmalla parisuhdeblogilla, kun Sami Minkkisen Havaintoja parisuhteesta -blogi siirtyy Anna-brändin alle huhtikuun alussa.

Lisätietoja:

Emma Koivula 
vastaava päätoimittaja

Anna, Kaksplus, Koululainen
Otavamedia Oy
P. 050 310 3038
emma.koivula@otava.fi

 

Lähteet:

KMT AL+Total 2017, Kantar TNS Oy
FIAM – comScore MMX MP, tammikuu 2018

Anna on yksi Otavamedian tunnetuimpia brändejä. Otavamedia Oy kustantaa Suomessa yhteensä 25 yleisöaikakauslehteä sekä julkaisee yli 30 verkkosivustoa. Aikakauslehdet tavoittavat 1,8 miljoonaa lukijaa. Verkon kautta tavoitetaan kuukausittain yli 3 miljoonaa ja mobiilisivustoilla 2,5 miljoonaa suomalaista. Otava-konserniin kuuluvat Otavamedian lisäksi mm. Suomen suurin markkinapaikka NettiX Oy ja uutisportaali Ampparit Oy.