Uudistuva ja kasvava Seura.fi on täynnä kiinnostavia puheenaiheita. Oletko jo tutustunut?

Seura kertoo kiinnostavimmat asiat kansanläheisesti ja tarjoilee samassa kattauksessa myös viihdettä ja nostalgiaa. Seuran toimituksen raikas tekemisen meininki näkyy verkkokävijöiden määrässä.

Myös muut mediat ovat huomanneet Seuran kiinnostavat puheenaiheet. Seuraa siteerattiin kesä-elokuun aikana yli 30 kertaa muissa kotimaisissa medioissa.

Maine kiiri myös ulkomaille asti. Poikkeuksellisesti englanninkielisenä Seuran sivuilla tarjoiltu uutinen Donald Trumpin ja Vladimir Putinin vierailun yhteydessä johti siteerauksiin mm. The New York Timesissa, The Atlanticissa ja Politico-lehdessä.

Tutkivat jutut esimerkiksi ilmaisen työn määrästä, aktiivimallista, seksuaalirikostuomioiden pituudesta ja ilmastonmuutoksesta ovat olleet sivuston luetuimpien joukossa viime kuukausina. Myös Seuran kolumnistit kuten Jenni Haukio, Jari Tervo ja Esko Valtaoja herättävät keskustelua ja tuovat liikennettä sisällöillään ja omalla brändillään Seuran sivuille.

Seura.fi:n helppolukuisuudesta pidetään kiinni myös jatkossa, kun Seuran verkkosivustoa uudistetaan entistä käyttäjäystävällisemmäksi syksyn aikana.

Puhtaat valkeat lakanat herää henkiin Seuran sivuilla

Loppuvuodesta on tulossa erityisen mielenkiintoinen, kun Seura matkaa kohti ensi vuonna koittavaa 85-vuotisjuhlavuottaan. Seura julkaisi syyskuun lopussa ilmastonmuutokseen keskittyvän teemanumeron, jonka sisältöjä hyödynnettiin tietenkin myös verkkosivuilla.

(Juttu jatkuu kuvan alla.)

Seura julkaisee jatkotarinan Puhtaat Valkeat Lakanat, kirjoittanut Raija Oranen.

Puhtaat valkeat lakanat –jatkosarjan Seuraan kirjoittanut Raija Oranen ja päätoimittaja Erkki Meriluoto Villa Solvikin edessä, jossa suomalaisten rakastamaa draamasarjaa kuvattiin 1990-luvulla.

Jouluna on luvassa todellinen herkkupala 1990-luvun nostalgian ystäville, kun Raija Orasen kirjoittama rakastettu sarja Puhtaat valkeat lakanat herää henkiin Seuran sivuilla jatkotarinan muodossa. Seuran painetun lehden joulunumerosta alkava ja koko alkuvuoden jatkuva tarina on erinomainen syy tilata Seura itselle tai vaikka lahjaksi.

Seura pitää jatkossakin kiinni ydinalueistaan eli tutkivasta journalismista, koskettavista tavallisten suomalaisten tarinoista, kiinnostavimmista viihdehenkilöistä ja lähivuosikymmenten nostalgiasta. Tarjoamme myös hyötytietoa terveydestä sekä Teresa Välimäen herkulliset ruokareseptit.

 

Artikkeli Uudistuva ja kasvava Seura.fi on täynnä kiinnostavia puheenaiheita. Oletko jo tutustunut? julkaistiin ensimmäisen kerran Otavamedia.fi.